Miten tiedon yhteistuotannon vaikutukset syntyvät?

Kestävyystieteiden tutkimuksessa tiedon yhteistuotannolla tarkoitetaan prosesseja, joissa tutkijat, päätöksentekijät ja muut yhteiskunnalliset toimijat tuottavat yhdessä tietoa ja ratkaisuja yhteiskunnallisiin haasteisiin. Tavoitteena on yhdistää erilaisia näkökulmia ja osaamista niin, että syntyy uutta tietoa ja uusia toimintatapoja kestävyyshaasteiden ratkaisemiseksi.

Tiedon yhteistuotannolle asetetaan kirjallisuudessa suuria odotuksia. Vaikuttavuutta tarkastellaan usein siten, että yhteistuotantoprosessin oletetaan synnyttävän erilaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Siitä, miten tällaisten prosessien vaikuttavuus oikeastaan syntyy ja miten sitä pitäisi arvioida, ei kuitenkaan ole tutkimuksessa yhteisymmärrystä. 

Tarkastelimme tätä kysymystä tutkimalla Suomessa järjestettyjä murrosareenoita. Murrosareena on fasilitoitu työpajasarja, jossa erilaiset toimijat muodostavat valittuun kestävyyshaasteeseen muutospolkuja kohti yhdessä kehitettyjä tavoitteita, pyrkien tunnistamaan, millaisia muutoksia, yhteistyötä ja toimia niiden saavuttaminen edellyttää eri toimijoilta. Tutkittuihin murrosareenoihin kutsuttiin yhteiskunnan eri toimijoita, kuten esimerkiksi tutkijoita, viranomaisia, yrityksiä, järjestöjä ja muita kansalaisyhteiskunnan toimijoita luomaan politiikkasuosituksia ja tunnistamaan toimenpiteitä kestävyysmurroksen edistämiseksi eri kestävyyskysymyksissä. Tutkimuksessa haastattelimme 33 murrosareenoiden osallistujaa, järjestäjää ja fasilitaattoria sekä analysoimme dokumenttiaineistoa.

Tutkimuksen keskeinen havainto oli, että yhteiskunnalliset vaikutukset syntyvät harvoin suoraviivaisesti. Vaikka osallistujat pitivät murrosareenoita hyödyllisinä ja monella tavalla vaikuttavina, he myös korostivat, että muutokset ovat harvoin seurausta yhdestä prosessista tai yksittäisestä työpajasarjasta. Osallistujien ideat, tavoitteet ja huolenaiheet ovat usein “liikkeellä” jo ennen murrosareenaa ja he ovat usein edistäneet ja kehittäneet niitä eri foorumeilla. Ne myös jatkavat muotoutumistaan murrosareenan jälkeen. Tulostemme perusteella tiedon yhteistuotannon prosessit pikemminkin myötävaikuttavat yhteiskunnallisten vaikutusten syntymiseen kuin tuottavat niitä yksinään.

Maatalousmuovien kierrätykseen liittyvä esimerkki havainnollistaa tätä hyvin. Haastateltavien mukaan idea oli ollut kehitteillä useissa eri yhteyksissä jo ennen muovitiekartan valmistelun  osana järjestettyä murrosareenaa. Murrosareenassa ideaa jalostettiin edelleen, minkä jälkeen se eteni pilotointiin, uusien yhteistyömuotojen rakentamiseen ja lopulta käytännön toiminnaksi. Vaikutusketjua oli kuitenkin lähes mahdotonta palauttaa yhteen tapahtumaan tai organisaatioon. Murrosareena toimi pikemminkin keskeisenä solmukohtana, jossa erilaisia ajatuksia voitiin yhdistää ja kehittää eteenpäin.

Sama havainto näkyi myös politiikkavalmistelussa. Joissakin tapauksissa murrosareenoissa tuotettuja näkemyksiä hyödynnettiin suoraan kansallisten strategioiden valmistelussa. Osallistujat edistävät tärkeinä pitämiään teemoja samanaikaisesti useilla foorumeilla, ja  vaikutukset syntyivät pitkän ajan kuluessa useiden toimijoiden yhteistyönä, eivät yhden prosessin tuloksena. 

Tutkimuksemme keskeinen viesti on, että tiedon yhteistuotannon vaikutukset rakentuvat osana pidempiä kehityskulkuja, joissa ideat, ihmiset, organisaatiot ja erilaiset päätöksenteon prosessit kietoutuvat toisiinsa ajan myötä. Vaikutukset eivät synny yhdestä työpajasta vaan vähitellen, monien toisiinsa kietoutuvien prosessien kautta. Siksi ehdotamme, että tiedon yhteistuotannon vaikuttavuutta arvioitaisiin yksittäisten hankkeiden sijaan seuraamalla, miten yhteistuotannossa muotoutuneet ideat, tavoitteet ja toimintamallit etenevät eri toimijoiden, organisaatioiden ja prosessien välillä. 

Havainnoilla on merkitystä sekä tiedon yhteistuotannon vaikutusten arvioinnille että sen toteuttamiselle. Tutkimuksen perusteella tiedon yhteistuotannon prosessien järjestäjien kannattaa suhtautua varauksella odotuksiin nopeasti osoitettavista vaikutuksista. Jos vaikuttavuutta tarkastellaan vain yksittäisen prosessin näkökulmasta, osa niiden tärkeimmistä vaikutuksista jää helposti näkymättömiin. Erityisesti yhteisen ymmärryksen rakentumisen, uusien verkostojen syntymisen ja muiden niin sanottujen pehmeiden vaikutusten merkitystä voi olla vaikea tunnistaa. 

Tuloksemme osoittavat myös, että tiedon yhteistuotannon vaikutukset riippuvat toimijakentästä, johon prosessi kytkeytyy. Samalla menetelmällä voi olla eri tilanteissa hyvin erilaisia tehtäviä: se voi toimia esimerkiksi uusien ideoiden kehittämisen, yhteistyösuhteiden rakentamisen, kokeilujen käynnistämisen, ristiriitojen käsittelyn tai politiikkatyön tukena. Siksi tiedon yhteistuotantoa tulisi suunnitella ja arvioida suhteessa laajempiin prosesseihin ja toimijaverkostoihin, joihin se kytkeytyy.

Tiedon yhteistuotannon arvioinnissa tulisi siirtyä pois ajatuksesta, että yhteiskunnalliset vaikutukset voitaisiin aina suoraan yhdistää yksittäiseen prosessiin tai menetelmään. Sen sijaan huomiota tulisi kiinnittää myös niihin ideoihin, tavoitteisiin ja käytäntöihin, jotka muotoutuvat prosessin aikana ja jatkavat elämäänsä sen jälkeen.

Lue lisää: Nielsen, S. K. & Hyysalo, S. (2026). Co-production trajectories: rethinking impact formation in knowledge co-production, Science and Public Policy, 2026; https://doi.org/10.1093/scipol/scag001

Teksti: Sonja Nielsen
Kuva: Unto Rautio, Aalto