Miten maaseudulla kannattaa viestiä ilmastotyöstä?

Olemme kesän aikana kartoittaneet mitä sellaisia ilmastonmuutoksen hillintään tähtääviä ja käsillä tekemistä sisältäviä konkreettisia aktiviteetteja Suomessa on, jotka voisivat tuoda ilmastotyön pariin odottamattomia osallistujia. Yhtenä osana olemme päässeet tutustumaan Maaseudun Sivistysliiton, Leader-ryhmien ja kyläyhdistysten toimintaan sekä keskustelemaan hankkeiden vetäjien kanssa siitä, kuinka maaseudun ihmisiä kannustetaan mukaan ilmastotyöhön ja miten ilmastoasioista puhumista kannattaa lähestyä näissä ympäristöissä. Pohdimme seuraavassa hankkeiden valitsemia strategioita sekä niiden mahdollisuuksia ja mahdollisia puutteita haastattelujen ja havaintojen valossa

Maaseudun konteksti ansaitsee erityistä huomiota, sillä kuten Heiskanen (2023) kirjoittaa, monien kansallisten ilmastokampanjoiden peräänkuuluttamat teot koetaan puhuttelevampina paremmin toimeentulevien kaupunkilaisten keskuudessa. Esimerkiksi yksityisautoilun vähentämiseen kannustava ilmastoviestintä saatetaan kokea maaseudulla syyllistävänä, koska se ei ota huomioon alueen realiteetteja. Tämän vuoksi on tärkeä huomioida ihmisten erilaiset lähtökohdat ja mahdollisuudet osallistua ilmastotoimiin, jotta kaikki voitaisiin saada mukaan yhteisiin talkoisiin. 

Eräs Heiskasen (2023) esiin nostamista keinoista vastata näihin haasteisiin on osallistaa ihmisiä sellaiseen käytännönläheiseen toimintaan, joka on tarpeeksi tuttua eikä siten aiheuta ahdistusta, mutta on kuitenkin tarpeeksi innostavaa ollakseen hauskaa. Monet maaseudun ympäristöhankkeista kutsuvatkin ihmisiä juuri tällaisten käytännön aktiviteettien kuten biohiiletyksen, sähköttömän säilönnän tai viherkaton rakentamisen pariin. Samalla pyritään usein lisäämään paikallisyhteisöjen ilmastotietoisuutta sekä tuomaan esille sellaisia pieniä arjen tekoja, joilla jokainen voi vaikuttaa positiivisesti. 

Hankkeet kannustavat ihmisiä ilmastotyöhön saamalla heidät huomaamaan, kuinka oma arkinen toiminta voi entuudestaan sisältää joitain ympäristöllisesti kestäviä toimintatapoja, sekä jakamalla tunnustusta jo tehdystä työstä. Ideaalissa tapauksessa tätä kautta voisi rakentua ilmastotekoja tekevän ihmisen identiteetti, jolloin ihminen voi kokea olevansa mukana ilmastotalkoissa ja jakavansa näiden tavoitteet yhdessä muiden kanssa. Seuraavaksi olisikin tärkeää selvittää, voisiko tällainen ihmisten yhteen tuominen toimia myös reittinä vähentää kansallisen ilmastokeskustelun polarisaatiota. 

Tekemisen lisäksi myös viestinnän täytyy olla puhuttelevaa. Monien maaseudun ympäristöhankkeiden strategia pohjaa pitkälti positiivisen kautta viestimiseen ja pyrkii välttämään syyllistämistä. Kannustavuuden lisäksi ilmastotyössä suositaan kansantajuista kieltä akateemisten termien sijaan, jotta ilmastoasiat tuntuisivat helposti lähestyttäviltä ja ymmärrettäviltä. Esimerkiksi Maaseudun Sivistysliitto on valinnut tuoda kohtuutalouden periaatteita esiin maaseudulle tuttuja säästäväisyyden ja resurssien vaalimisen tapoja korostavan arkinuukailun käsitteen avulla muiden mahdollisesti polarisoivampien termien sijaan. 

Maaseudun ilmastotyön ja -viestinnän vaikutuksia olisi kuitenkin tärkeää tutkia perusteellisemmin. Tämä on noussut esille myös toimijoiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella. Hankkeiden päätyttyä on vaikea arvioida, millaisia vaikutuksia niillä on pidemmällä aikavälillä. Ei esimerkiksi ole seurantaa siitä, ovatko kylillä tehdyt ilmasto- ja kiertotaloussuunnitelmat juurtuneet pysyväksi osaksi toimintaa tai leviävätkö luodut käytänteet paikallisyhdistysten välillä.  

Ilmastonäkökulma ja sen globaali ulottuvuus vaikuttaa myös jäävän toisinaan piiloon, jos keskitytään ainoastaan käytännön tekemiseen omassa lähiympäristössä ja vältellään liian jakavien aiheiden käsittelyä. Pienistä teoista tunnustuksen antaminen on arvokasta, mutta samalla tarvitaan keskustelua siitä, mitkä toimet ovat vaikuttavia. Muuten on vaarana, että käsitys tekojen merkityksellisyydestä hämärtyy tai ei tunnisteta tarvetta kunnianhimoisempaan toimintaan. Vaikka nämä lähestymistavat voivat madaltaa osallistumiskynnystä, ne saattavat samalla peittää ilmastotyön tavoitteita, jos ilmastonmuutoksen laajuuden ja sen hillinnän keinojen käsittely jää liian pintapuoliseksi. 

Mikäli ilmastoteema jää toiminnassa taka-alalle, myös keskustelu radikaalin muutoksen tarpeesta ja siitä, miten maaseudun perinteiset elintavat voisivat toimia siltana siihen, saattaa jäädä käymättä. Siksi tarvitaan lisää tietoa maaseudun ilmastotyön pitkän aikavälin vaikutuksista, sekä paikallisten ihmisten toimintaan ja ajatusmaailmaan että laajemmin yhteiskunnallisella tasolla.

Teksti: Kia Karhunen ja Jenna Kuivalainen

Kuva: Anne Kinnunen, Aalto-yliopisto

Kirjoittajat ovat Ympäristönmuutoksen ja globaalin kestävyyden maisteriopiskelijoita Helsingin yliopistossa ja toimivat kesällä 2025 tutkimusavustajina Material Democracy -hankkeessa.

 Viitteet: 

Heiskanen, E. (2023). Engaging “unusual suspects” in climate action: cultural affordances for diverse competences and improvised identities. Frontiers in Sustainability, 4, 1197885.