Tutkijahaastattelu #5: Vuorovaikutusjohtaja Satu Lähteenoja ja vuoropuhelun tärkeys kestävyysmurroksessa

Viidennessä tutkijahaastattelussamme hankkeen vuorovaikutusjohtaja Satu Lähteenoja pohtii sitä, miksi osallisuus ja vuoropuhelu ilmasto- ja ympäristöasioissa ovat tässä ajassa erityisen tärkeitä.
Satu Lähteenoja

Mitä vuorovaikutus juuri Material Democracy -hankkeessa oikeastaan tarkoittaa ja millaisia asioita sillä tavoitellaan?

Hankkeessa tavoitellaan kestävyysmurroksen etenemistä. Näen yhtenä kestävyysmurroksen esteenä polarisaation lisääntymisen, mihin pyritään vastaamaan parantamalla mahdollisuuksia osallistua ympäristöpolitiikan valmisteluun. Vuorovaikutus tutkijoiden, hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan välillä on tällaista teemaa tutkittaessa oleellinen, koska tieto siitä, mikä osallistumisessa toimii ja mitä haasteita siihen liittyy, on käytännön tekijöillä, eikä tutkijoilla. Siksi on erittäin tärkeää, että osallistumista järjestävät ja siihen osallistuvat tahot ovat mukana tutkimuksessa. Tähän saakka se on hankkeessamme tarkoittanut haastatteluja, tapaamisia, aamukahvitilaisuuksia ja työpajoja. 

Hankkeessa on kaksi keskeistä vuorovaikutuksen sidosryhmää. Ensinnäkin kestävyys- ja energiateemoihin liittyviä vuorovaikutus- ja osallistumisprosesseja kunnissa, maakunnissa ja ministeriöissä järjestävät toimijat sekä toisaalta näihin prosesseihin osallistuvat tahot, kuten kansalaisjärjestöt, yritykset ja kansalaiset. Hanke siis vuorovaikuttaa hyvin laajojen ryhmien kanssa. Tämä tutkimus kiinnostaa, koska julkisen sektorin rahoituksen jatkuvasti pienentyessä on jatkuvasti tehtävä valintoja siitä, miten ja mihin väheneviä resursseja kannattaa käyttää. 

Miksi vuorovaikutus on erityisen tärkeää kestävyys- ja energiamurroksen kysymyksissä? 

Kestävyys- ja energiamurroksen teemoissa polarisaatiota ja jännitteitä tuntuu olevan paljon. Ne voivat liittyä esimerkiksi maaseudun ja kaupungin vastakkainasetteluun tai talouden ja ympäristön vastakkainasetteluun ja ajatukseen siitä, että ympäristöasioihin voidaan palata, kunhan talous saadaan kuntoon. Ilmastobarometrin mukaan suurin osa suomalaisista kuitenkin kannattaa ilmastotoimia ja vastustajat ovat pieni mutta äänekäs joukko. 

Demokratiassa ainoa tapa ratkaista näitä kysymyksiä on keskustelun ja vuoropuhelun lisääminen eri toimijoiden ja näkemysten välillä. Samalla kuitenkin näemme huolestuttavaa kehitystä, jossa järjestöiltä leikataan resursseja ja kansalaisyhteiskunnan toimintakenttä ja osallistumismahdollisuudet kaventuvat, kun esimerkiksi järjestöjen mahdollisuudet olla mukana virallisissa valmisteluprosesseissa ovat kaventuneet. Aiemmin laajoja komiteoita ja työryhmiä on kavennettu ja järjestöille annetaan yhä useammin mahdollisuus vain lausua tai kommentoida. Sama kehitys on käynnissä myös monissa muissa Euroopan maissa.

Miten hankkeessa pyritään vaikuttamaan tähän kehitykseen?

Tekemissämme virkahenkilöiden haastatteluissa näkyy turhautuminen moniin käytössä oleviin osallisuuden prosesseihin. Työryhmiin kutsutaan samat tahot kuin aiemminkin, ja erään haastateltavan mukaan voisi melkeinpä etukäteen käsikirjoittaa, mitä kukakin tulee sanomaan. Hankkeessamme otamme haasteena, miten näitä prosesseja voisi tehdä paremmin. Sen sijaan, että yksi taho valmistelee dokumentit, joita muut kommentoivat, voitaisiin valmistelu tehdä alusta asti yhdessä käyttäen yhteiskehittämisen menetelmiä. Perustavanlaatuisia näkemyseroja tai konflikteja esimerkiksi suojelukysymyksissä ei yhteiskehittämisellä tietenkään voi poistaa, mutta paljon voitaisiin tehdä paremmin tavoilla, joilla lisättäisiin molemminpuolista ymmärrystä ja kompromisseja. Se vaatii kuitenkin sekä osaamista että aikaa sekä järjestäjiltä että osallistujilta. 

Siksi mietimme myös, miten uusia menetelmiä ja työtapoja voidaan jalkauttaa. Sitä varten olemme perustaneet Demokratiaverstaan, jossa olemme muun muassa järjestäneet virtuaaliaamukahvitapahtumia hyvien käytäntöjen jakamiseksi. Aamukahvit jatkuvat syksyllä sarjalla, jossa käymme läpi erilaisten osallisuuden menetelmien mahdollisuuksia ja haasteita ja mietimme, miten niitä voitaisiin kehittää. Kaikki aiemmat aamukahvit ovat katsottavissa Demokratiaverstaan sivuilla

  • Päivitetty:
  • Published:
Jaa
URL copied!

Read more news

Työpaja
Blogi Published:

Miten tiedon yhteistuotannon vaikutukset syntyvät?

Uudessa Science and Public Policy - lehdessä julkaistussa artikkelissamme tarkastelimme tiedon yhteistuotannon vaikuttavuutta analysoimalla neljää Suomessa järjestettyä murrosareenaa tiedon yhteistuotannon tapana.
Hankkeen tutkijoita yhteiskuvassa syksyllä 2025
Blogi Published:

Material Democracy -hankkeen ensimmäinen vuosikirje

Tervetuloa lukemaan Material Democracy -hankkeen ensimmäistä vuosikirjettä. Kerromme tässä hankkeen ensimmäisen vuoden tuloksista sekä menneistä ja tulevista tapahtumista.
Aurinkovoimala-kyltti
Blogi Published:

Voiko tekeminen olla tapa tulla ilmastotoimijaksi?

Material Democracy-hankkeessa tutkitaan, löytyisikö ilmastotyöhön muita väyliä kuin perinteinen ylhäältä alaspäin suuntautuva informaatio-ohjaus. Ensi vaiheessa tätä on tutkittu pian valmistuvassa katsausartikkelissa, josta Eva Heiskasen havainnot tässä blogitekstissä kumpuavat.
Ihmisiä puutarhassa
Blogi Published:

Tutkijahaastattelu #4: Kaisa Schmidt-Thomé kertoo, miten Demokratiaverstaamme luo uutta tilaa keskustelulle

Tutkijahaastattelusarjan neljännessä osassa Demos Helsingin johtava tutkija Kaisa Schmidt-Thomé kertoo demokratiaverstaan ideasta.